fbpx

Oletko pk-yritysten liiketoiminnan, kasvun tai rahoituksen asiantuntija?

Haemme rahoitusasiantuntijaa työskentelemään osana kasvurahoitukseen erikoistunutta organisaatiotamme. Voit työskennellä osana Helsingin tai Jyväskylän tiimiämme.

Grants

Grants on perustettu ajatukselle, että yksikään maailmaa parantava kehittämishanke ei kaatuisi luokattomaan rahoitushakuun.

Käytännön tasolla tämä tarkoittaa yrittäjäasiakkaidemme auttamista ja tukemista erityisesti rahoitusmahdollisuuksien tunnistamisessa, rahoituspolun suunnittelussa, rahoitushakemusten muotoilussa ja tuotannossa sekä projektiaikaisessa viestinnässä ja raportoinnissa. Näissä haasteissa olemme avuksi niin digitaalisin työkaluin, kuin hands-on -asiantuntijatyön kautta.

Työllistämme tällä hetkellä noin 20 myynnin, IT:n ja rahoituksen asiantuntijaa, jotka työskentelevät pääsääntöisesti Jyväskylässä ja Helsingissä.

Useimmiten Grantsin projektit liittyvät kansainvälisen kasvun hakemiseen tai merkittävään kotimaiseen investointikokonaisuuteen. Keskitymme erityisesti tukimuotoiseen rahoitukseen sekä vieraan pääoman järjestelyihin. Tyypillisiä rahoittajia projekteissa ovat mm. Business Finland, ELY-keskus, Ruokavirasto ja Finnvera.

Rahoitusasiantuntija

Rahoitusasiantuntijana vastaat yhdessä asiantuntijatiimimme kanssa siitä, että asiakkaidemme kasvurahoitustarpeet tulevat täytetyksi parhaalla mahdollisella kokonaisratkaisulla. Painotamme yksittäisten rahoitusprojektien sijasta pitkän tähtäimen kasvusuunnittelua. Suunnittelun ohella työsi on muotoilla suunnitelman mukaisia hankekokonaisuuksia ja näin ollen edesauttaa asiakastarpeen täyttämistä projekti kerrallaan.

Edellytämme hakijalta ymmärrystä yritystoiminnan lainalaisuuksista, laadukasta tekstintuotto- ja dokumentointikykyä sekä kiinnostusta rahoitusten maailmaan ja asiakkaiden kasvuhaasteiden ratkaisemiseen.

Tarjoamme korkeatasoisen ohjauksen pk-yritysten kasvurahoituskenttään, äärimmäisen miellyttävän ja kannustavan työympäristön sekä selkeät ammatilliset etenemismahdollisuudet.

Grantsilla sinua odottaa miellyttävä, kannustava ja tukeva työyhteisö, runsaasti monipuolisia ja mielenkiintoisia asiakasprojekteja sekä monipuoliset ammatilliset kasvu- ja kehittymismahdollisuudet. Annamme perehdytyksen ja ohjauksen työtehtäviin sekä pk-yritysten kasvurahoituskenttään.

Tehtävää on mahdollisuus hoitaa sovittaessa myös etätyönä.

Työnkuvassa korostuvat:

  • Kyky ymmärtää asiakkaidemme liiketoimintaa
  • Suulliset ja kirjalliset vuorovaikutustaidot
  • Kasvurahoituspolkujen suunnittelu
  • Hakemustekstien ja muun kirjoitetun dokumentaation tuottaminen
  • Projektinhallintataidot ja oman työn johtaminen

Näistä on hyötyä rahoitusasiantuntijana työskennellessäsi:

  • Liiketoimintaosaaminen ja -ymmärrys
  • Yritystalouden perusosaaminen
  • Aiempi kokemus rahoitushankkeiden parissa toimimisesta
  • Kyky sisäistää nopeasti suuria tietokokonaisuuksia
  • Ratkaisukeskeinen asenne ja priorisointikyky
  • Intohimoinen halu auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kasvamaan ja kehittymään
  • Englannin kielen taito

Hakeminen

Jätä hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen kari.heinonen@grants.fi (0500 100 600) 12.6.2022 mennessä otsikolla “Rahoitusasiantuntija – Kevät 2022”. Hakemusten käsittely aloitetaan välittömästi. Lisätietoja tehtävästä, työnkuvasta ja työyhteisöstä antaa rahoitusjohtaja Kari Heinonen.

Lataa maksuton PK-yrityksen rahoitusopas

Millaista julkisrahoitusta ja tukea PK-yrityksen kehittämiseen on olemassa? Tiesitkö, että esimerkiksi palvelumuotoiluun on mahdollista saada julkista tukirahoitusta? Kevyen tutkimuksemme mukaan 88 % yrityksistä ei tätä tiedä.