Alveos x Grants – Tuore yritys sai ensimmäisen Business Finland -rahoituksen

Alveos x Grants – Tuore yritys sai ensimmäisen Business Finland -rahoituksen

Vuonna 2025 perustettu Alveos Oy on erikoistunut terveysteknologian sovelluksiin. Yrityksen kehittämä teknologia ja tuote Alveos One perustuu sensoritekniikkaan, jonka avulla mitataan käyttäjän hengitystä ja tulkitaan hengitysdynamiikkaa käyttäjän toiveiden mukaan.

Ensimmäinen rahoitus selkeästi ja tehokkaasti

Vasta perustettu Alveos haki Grantsin kanssa ensimmäisen Business Finlandin Sprint-rahoituksen, ja onnistui. Yrityksen toimitusjohtaja Patrick Obolgogiani kertoo Alveoksen hyötyneen suuresti Grantsin asiantuntijoiden käytännön kokemuksesta hakemuksen rakentamisessa ja muotoilussa.

”Business Finlandin pelikentän ja kielen ymmärtäminen olisi ollut vaikeaa ilman Grantsia.”

-Patrick Obolgogiani

Obolgogiani nostaa yhteistyön parhaaksi puoleksi Grantsin asiantuntijan Marjo Sutisen proaktiivisuuden. Resursseja säästyy, kun kaikki olennaiset asiat tuodaan valmiiksi ajateltuina pöydälle. Ei tarvitse odotella, ja seuraava askel on aina selvä.

”Parasta oli proaktiivisuus Marjolta. Tiedettiin tarkalleen mitä tehdään seuraavaksi, kun kaikki pointit tuotiin valmiiksi ajateltuna pöydälle.”

Kenelle Grants sopii?

Obolgogiani suosittelee Grantsin palveluita yrityksille, joita kiinnostaa julkisen rahoituksen hyödyntäminen, mutta oma osaaminen tai resurssit eivät riitä prosessiin perehtymiseen.

”Suosittelen Grantsin palveluita, jos harkitsette esimerkiksi Business Finland -rahoitusten tai muiden julkisten rahoitusten systemaattista hyödyntämistä. Ei tarvitse itse ottaa selvää, miten prosessi toimii ja oma aika säästyy olennaiseen.”