Rocsole x Grants – luotettava kumppanuus vapauttaa kasvuyhtiön resursseja

Rocsole

Rocsole x Grants – luotettava kumppanuus vapauttaa kasvuyhtiön resursseja

Rocsole on suomalainen teknologiayhtiö, joka on erikoistunut sähköiseen tomografiaan ja prosessimittaukseen. Yritys auttaa teollisuusasiakkaitaan tehostamaan toimintaansa ja saavuttamaan ESG-tavoitteensa. Vuonna 2012 perustettu yhtiö on rakentanut pitkäjänteisesti siltaa akateemisen T&K-työn ja teollisuuden ratkaisujen välillä.

Tänä päivänä Rocsole toimii energiatuotannon ja valmistavan teollisuuden parissa, ja yli 90 % liiketoiminnasta on vientiä. Pitkäaikainen työ on kantanut hedelmää: startupista liikkeelle lähtenyt yritys on kasvanut johdonmukaisesti, ja tänä vuonna liikevaihdon odotetaan moninkertaistuvan.

Rocsole on tehnyt julkisen rahoituksen hakemuksia pitkään ja onnistuneesti. Kun yhtiö lähti voimakkaaseen kasvuun, työmäärä kasvoi samassa tahdissa. Tarvittiin kumppani, joka ottaa rahoitushakemusten valmistelun hoidettavakseen. Yhteistyö Grantsin kanssa syntyi luontevasti yhteisten verkostojen kautta, ja on jatkunut siitä saakka.

Sujuva yhteistyö vapauttaa resursseja

Yhteistyön aikana Rocsole ja Grants ovat hakeneet onnistuneesti esimerkiksi Finnvera Digilainan sekä ELY EAKR -avustuksen. Projekteissa toimi Grantsin puolelta asiantuntijana Jaakko Ojanen. Rocsolen toimitusjohtaja Pekka Kaunisto kertoo yhteistyön toimineen niin hyvin, että ulkopuolinen konsultti tuntui osalta omaa tiimiä. Jatkuvassa kumppanuudessa konteksti ei katoa, vaan asiantuntija tuntee yrityksen historian ja tavoitteet, jolloin uutta hakemusta ei tarvitse aloittaa nollasta.

”Kun soittaa Jaakolle, hän tietää miten meillä menee, asioita ei tarvitse kertoa uudestaan. Jaakko on ollut osa tiimiä, eikä vain osa Grantsia.”
– Pekka Kaunisto

Kaunisto on rehellinen: Rocsole olisi todennäköisesti pystynyt tekemään hakemukset itsekin, osaaminen on talossa. Mutta kasvavan yhtiön arjessa aika on kortilla, ja silloin laadukkaan tekemisen taso kärsii ensimmäisenä. Hakuprosessin ulkoistaminen on siis tarpeellista ajankäytön priorisointia kasvavalle yhtiölle.

Kaunisto tiivistääkin yhteistyön parhaaksi puoleksi sen, että luotettavan kumppanin kanssa asiat hoituvat aikataulussa ja ilman jatkuvaa seurantaa. Tämä vapauttaa resursseja sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan.

”Resurssien vapautuminen on ollut meille isoin juttu. Aikaa säästyy, ja voidaan hakemusten sijaan keskittyä itse projektien toteuttamiseen.”

Kauniston mukaan Grantsin palvelut hyödyttävät kahdenlaisia yrityksiä: niitä, joilla ei ole käsitystä julkisen rahoituksen mahdollisuuksista, ja niitä, joilta löytyy tietoa mutta aikaa ei.

”Vaikka olisi näkemystä ja osaamista, niin oma aika ei enää riitä. Silloin asian ulkoistaminen on järkevää – kontrolli pysyy itsellä ja projektit ovat itsevetoisia. Skaalautuva yhtiö hyötyy tästä tosi paljon.”