Clevenio on suomalainen ohjelmistoyritys, joka on rakentanut Suomen kattavimman B2B päättäjä- ja yritystietokannan. Näiden avulla Clevenio auttaa asiakkaita hahmottamaan koko kohderyhmänsä ja pitämään sen ajan tasalla siellä missä myynti tekee työnsä.
Suomessa saavutetun vahvan tuotteen ja tyytyväisen asiakaskunnan pohjalta Cleveniolle luonteva seuraava askel oli skaalautuminen Eurooppaan. Kansainvälisen kasvun vauhdittamiseksi Clevenio päätti hyödyntää julkista rahoitusta ja valitsi Grantsin kumppanikseen kartoittamaan sekä hakemaan sopivimmat rahoitusmuodot.
Oikeat rahoitusmuodot kansainvälistymisen tukena
Clevenion Co-founder Aleksi Halsas toteaa aluksi olleensa skeptinen julkisten rahoitusinstrumenttien suhteen. Hän ei uskonut, että yrityksen omilla projekteilla olisi riittävästi pohjaa julkisen rahoituksen saamiseksi. Keskustelut Grantsin kanssa kuitenkin osoittivat nopeasti, että sopivia mahdollisuuksia on tarjolla.
Halsas painottaakin Grantsin suuren arvon tulevan kyvystä tunnistaa yritykselle sopivat rahoitusmuodot. Asiantunteva kumppani auttaa tunnistamaan hankkeiden potentiaalin ja niihin sopivat rahoitusmahdollisuudet.
”Grants auttoi selvittämään, millaisia vaihtoehtoja meillä todella oli olemassa. Olin alussa hieman skeptinen sen suhteen, löytyykö meille sopivia rahoitusmuotoja.”
–Aleksi Halsas
Asiantuntija varmistaa laadukkaan hakemuksen
Halsas kiittelee myös Grantsin kykyä muotoilla yrityksen hankkeet rahoittajan odotusten mukaiseen muotoon ja välttää hakemusprosessien erilaiset sudenkuopat. Grantsin asiantuntija huolehtii hakemukseen liittyvästä byrokratiasta ja yksityiskohdista varmistaen, että tekstissä käytetään oikeanlaisia sanavalintoja.
”Julkisten rahoittajien luokitukset ovat sekavia, ja niissä on kymmeniä asioita missä voi astua kuoppaan. Vaikka hanke pohjimmiltaan olisi täysin rahoitettava, se ei enää olekaan, jos olet kirjoittanut siitä väärällä tavalla. Grantsista oli tässä hakemuksen muotoilussa ja byrokratian tulkkaamisessa suuri apu.”
Asiantunteva kumppani säästää resursseja
Halsas suosittelee Grantsia erityisesti kasvuyrityksille, joilla on jo selkeä suunta ja tavoite mutta jotka haluavat säästää aikaa. Grants auttaa jalostamaan kehitysideat rahoitettavaan muotoon ja hoitaa taustalla olevan paperityön. Näin yrittäjän ja tiimin aika säästyy ydintekemiseen ja kasvun rakentamiseen.
”Tämä oli meille täydellinen vaihe yhteistyölle Grantsin kanssa, kun liikevaihtoa oli jo ja suunta oli selkeä. En olisi itse jaksanut käyttää aikaa papereiden pyörittelyyn. Suosittelen Grantsia muillekin yrityksille, joilla on kasvua ja kirkas visio, mutta jotka haluavat pitää fokuksen omassa liiketoiminnassa eikä kuluttaa aikaa turhaan paperisotaan.”