Rahoituksen avulla yritysryhmä voi testata tuotteidensa kiinnostavuutta markkinoilla, kehittää kansainvälistymisvalmiuksia ja verkostoitua sopivien kumppanien ja vaikuttajien kanssa.
Avainsana: Kansainvälistyminen
Usein kysytyt kysymykset, osa 2: Julkinen tukirahoitus
Mitä julkinen tukirahoitus on, mistä ja mihin rahaa voi hakea ja millaisia ehtoja siihen liittyy? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaamme tänään.
Yksityinen innovaatiokiihdyttämö Ateljé Sotamaa avaa kansainvälisiä markkinoita
”Grantsin tuomalla avulla rahoitushankkeissa jäi aikaa keskittyä olennaiseen. Heidän tietämyksensä rahoitusta myöntävistä toimijoista helpotti myös omaa asioimista rahoittajan kanssa.”
Kassavirtoja ennustamalla apua yritysten taloudellisen tulevaisuuden hahmottamiseksi
”Grantsin toiminnassa ihastuttaa sen suoraselkäisyys ja rehellisyys. Mitään ei lähdetä tekemään kiinteiden palkkioiden takia…”
Palvelurobotiikkaa Pohjoismaiden kautta kohti Euroopan markkinoita
”Grantsin palvelu oli äärettömän hyödyllinen, sillä asiantuntija tarkastelee toimintaa ulkopuolisen silmin ja osaa antaa oman näkemyksen toiminnasta.”
Onnistuneella rahoitussuunnitelmalla kohti kansainvälistymistä
”Heti alusta lähtien oli selvää, mikä on Grantsin rooli rahoituksen hakemisessa. Ainut asia, joka yllätti, oli palvelun helppous meille. Myös palvelun hinta oli selvä eikä sen kanssa ollut yllätyksiä.”
Häiriörahoituksella vahvistetaan Cemagron alihankintaketjuja
”Erityistä kiitosta Grantsille annan koronaviruksen aiheuttamaan kriisitilanteeseen liittyvästä äärimmäisen nopeasta reagoinnista.”
AlpaFinlandialle myönteinen Tempo-rahoituspäätös Pohjoismaiden aluevaltaukseen
”Oli yllättävää, miten helposti tämä prosessi saadaan läpivietyä, jos homman oikeasti osaa.”
Tempo-rahoitus – kansainvälisty innovatiivisin keinoin
Onko sinulla kansainvälisesti kilpailukykyinen innovaatio, jonka avulla haluaisit lähteä kasvattamaan liiketoimintaasi ulkomaille?
BlueWhite Primokselle kasvurahoitus kansainvälistymisen tueksi
“Grants ymmärsi erinomaisesti, mistä meidän liiketoiminnassamme on kyse, ja osasi suhteuttaa yrityksemme tilanteen olemassa oleviin rahoitusmekanismeihin.”