Grantsilla on hyvä meininki päällä. Yrityksemme kasvaa, uusia asiakkaita tulee koko ajan lisää ja softatuotteemme GrantedAI kehittyy jatkuvasti. Onkin loogista, että olemme rekrytoineet taas uusia osaajia joukkoomme. Syksyn aikana meillä on aloittanut kolme uutta asiantuntijaa, jotka esittelemme seuraavaksi.


Mikko Hölli, Rahoitusasiantuntija

Mikko Hölli


Kerro lyhyesti itsestäsi ja taustastasi?

Olen Mikko, Grantsin asiantuntijatiimin todellinen etätyöläinen sillä asustelen Helsingissä. Olen jo ennen Grantsille tuloa ollut tekemisissä julkisen rahoituksen maailman kanssa useamman vuoden ajan, joten siinä mielessä aivan tuntemattomaan ei tarvinnut hypätä.

Tietokoneen ääressä olon vastapainona tykkää ulkoilla, erityisesti pyöräily ja laskettelu ovat lähellä sydäntä ja kuuluvat sesongista riippuen lähes jokapäiväiseen elämään.

Mikä sai kiinnostumaan Grantsista työpaikkana?

Grantsilla on Suomen melko pienessä julkisen rahoituksen markkinassa vahva brändi ja jopa jonkinlainen markkinajohtajan asema, joten firma nimenä oli jo tuttu. Myös viime vuosien kova panostus digitaalisten työkalujen tuomiseen mukaan palveluun GrantedAI:n kautta kasvatti omaa uskoa yrityksen tulevaisuuden potentiaaliin.

Lisäksi itselleni pienten yritysten auttaminen ja opastaminen oikeaan suuntaan julkisen rahoituksen viidakossa on erityisen palkitsevaa. Näihin ajatuksiin Grants tarjosi erinomaisen matchin.

Kerro hieman roolistasi Grantsilla?

Olen rahoitusasiantuntija, eli toteutan asiakasyritysten rahoitusprojekteja aina rahoitussuunnitelmista hankehakuihin. Tavoitteena on rakentaa asiakkaiden kanssa jatkuvuutta, eli minä ja Grants olemme vuodesta toiseen ja hankkeesta seuraavaan asiakkaan kumppanina rahoitusmaailmassa.

Miten Grants-taipaleen alku on sujunut?

Vallan maniosti! Vaikka uusien ja erilaisten työkalujen ja prosessien kanssa menee vieläkin välillä sormi suuhun, olen päässyt jo aloittelemaan ensimmäisiä omia asiakasprojekteja ja homma etenee.

Millaisin odotuksin lähdet kohti syksyä ja tulevaa vuotta?

Ainakin syksyn osalta kalenteri näyttää täyttyvän hyvää tahtia, eli yritysmaailmassa tarvetta kehittämiselle ja kehitysrahoitukselle on paljon. Uskonkin, että hommaa tulee riittämään ja uutta pääsee oppimaan niin asiakkaista kuin rahoitusmaailmastakin roppakaupalla.

Intohimoisena laskettelun harrastajan kylmenevät aamut alkavat myös vähitellen herättelemään talven ja lumen odotusta.

Eija Broman, Rahoitusasiantuntija

Eija Broman


Kerro lyhyesti itsestäsi ja taustastasi?

Olen työskennellyt 20 vuotta uusyrityskeskusverkostossa ja siitä reilut 15 vuotta yritysneuvojana Jyväskylän ja Keski-Suomen alueella. Asiakaskohderyhmänäni ovat olleet pääasiassa aloittavat ja yrittäjyyttä suunnittelevat henkilöt sekä nuoret alkuvaiheen yritykset. Asiakkaina oli myös useita kymmeniä omistajanvaihdosta suunnittelevia ja toteuttavia yrittäjiä. Työn vastapainona pelaan golfia aktiivisesti ja osallistun klubikisoihin. Ja perheemme koira ulkoiluttaa sekä liikuttaa joka päivä

Mikä sai kiinnostumaan Grantsista työpaikkana?

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan oli tässä tapauksessa ”oikeassa hetkessä oikeaan aikaan”. Aikaisempi työnantajani oli juuri ilmoittanut, että säästösyiden vuoksi määräaikaista työsuhdetta ei enää jatketa, seuraavana päivänä hakuun tuli Grantsin rahoitusasiantuntijan paikka. Kiinnostuin työpaikasta, koska yritys itsessään on kasvuhakuinen ja se tarvitsi lisää asiantuntijoita kehittymishaluisten yritysten kasvutavoitteiden eteenpäin viemiseen.

Kerro hieman roolistasi Grantsilla?

Toimin rahoitusasiantuntijana edistäen toimivien yritysten kasvua uusille ja kansainvälistyville markkinoille. Konkreettisesti teen ja avustan rahoitussuunnitelmissa, rahoitushakemusten laatimisessa, projektinhallinnassa sekä raportoinnissa.

Miten Grants-taipaleen alku on sujunut?

Aloitus on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Uuden ja vanhan tiedon soveltamista, käyttöjärjestelmiin, yrityskäytäntöihin ja -tapoihin sekä tiimiläisiin tutustumista.

Millaisin odotuksin lähdet kohti syksyä ja tulevaa vuotta?

Odotan innolla asiakastapaamisia ja projektien käynnistymistä. Lähden liikkeelle luottavaisin mielin, koska taustalla tukee huikea asiantuntijoiden tiimi ja valtakunnan paras kasvurahoituspuolen tietokanta GrantedAI.

Kimmo Louhelainen, Tuotekehitysjohtaja

Kimmo Louhelainen

Kerro lyhyesti itsestäsi ja taustastasi?

Olen Kimmo Louhelainen, kolmen lapsen isä, entinen pokeriammattilainen ja intohimoinen liiketoiminnan kehittäjä. Vuodenvaihteessa hyppäsin uuden äärelle. Jännitti ja samaan aikaan oli tyhjä olo, kun jäin pois antoisasta pestistä MEOMin liiketoimintajohtajana. Kevään aikana kävin keskusteluja yhteensä noin 20 yrityksen kanssa ja sain useampia todella kiinnostavia työtarjouksia, joista päätin hypätä Grantsin remmiin.

Mikä sai kiinnostumaan Grantsista työpaikkana?

Grants ratkoo ongelmaa, joka hidastaa suomalaisten yritysten kasvua. Valtaosa suomalaisista pk- ja midcap -yrityksistä alihyödyntää käytössä olevaa julkista rahoitusta. Tämä näkyy väistämättä kasvuvauhdissa ja sitä kautta yritysten kyvyssä luoda hyvää ympärilleen. Puhuttelevan mission lisäksi Grantsissa kiinnosti erityisesti vahva kilpailuetu, joka perustuu Suomen laajimpaan rahoitushakemusten datapankkiin sekä omaan GrantedAI -softaan.

Lisäksi yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Aki Pohjola suhtautui minuun avoimen kiinnostuneesti ja uteliaasti. Nopea kasvu ja hyvä kannattavuus viestii vahvasta arvontuotannosta, myös arvostamieni yrittäjien positiiviset kokemukset Grantsin palvelusta sekä tekijöistä vakuuttivat.

Kerro hieman roolistasi Grantsilla?

Tuotekehitysjohtajan roolissa olen rakentamassa Granted AI-tuotetta, joka varmistaa, että asiakkaillamme on aina oikeat rahoitusinstrumentit käytössä ja asiantuntijamme pystyvät tuottamaan priimaa palvelua.

Miten Grants-taipaleen alku on sujunut?

Ennen aloitusta ehdin miettiä, että mitenköhän motivaatio ja sitoutuminen löytyy. Pelotti, että mitä, jos olen tullut vanhaksi ja en innostukaan samalla tavalla työstä kuin edellisessä roolissa? Onneksi pelko taisi olla turha ja suurimmaksi haasteeksi näyttää muodostuvan kierrosten rajoittaminen.

Oman osaamisen puolesta fokuksen siirtäminen asiakashankinnasta tuotekehitykseen tuntuu juuri sopivan haastavalta. Pääsen hyödyntämään tiedon keräämisessä ja tekemisen suunnittelussa paljon olemassa olevaa osaamista, mutta tuotekehitys tuo monta haastetta, joita en vielä edes pysty tunnistamaan.

Millaisin odotuksin lähdet kohti syksyä ja tulevaa vuotta?

Laitetaan vauhtia asiakkaiden kasvuun ja oman tekemisen skaalaamiseen. Meillä on tuotteessa aivan valtavasti potentiaalia, jolla voidaan auttaa lähes kaikkia suomalaisia kasvuyrityksiä ymmärtämään paremmin ja nopeammin julkisten lainojen sekä tukien mahdollisuudet.

Suomen parasta osaamista julkiseen rahoitukseen

Eniten onnistuneita hakemuksia, edistynein softa ja happotestatut prosessit. Näillä eväillä autamme useampia kasvuyrityksiä onnistuneelle rahoituspolulle, kuin kukaan muu.