Suunnitteletko parhaillaan julkisen tukirahoituksen hakemista yrityksesi kehittämiseksi? Oletko aloittamassa taivaltasi kohti tukiviidakkoa, jossa vain tarkkaavaiset ja kärsivälliset menestyvät? Ajattelin, että hyötyisit muutamasta kokeneen matkamiehen vinkistä omalla matkallasi. Tässäpä tulee kolme, toivottavasti ne ovat avuksi.

1. Säännöt ovat sääntöjä, vaikka voissa paistaisi

Valitsitpa sitten minkä tahansa rahoittajatahon, on roolisi tanssahdella sääntöjen sisällä. Ei ole rahoittajan edustajan hankaluutta tai ymmärtämättömyyttä, jos tämä joutuu hylkäämään investointitukihakemuksesi vaikkapa jo aloitetun rakennushankkeen johdosta.

Ei varsinaisesti auta, vaikka on aloitettu vain vähän. Tai, että perustuksethan on valettu vasta aivan äskettäin. Sääntö on selkeä: projektia ei voida rahoittaa, mikäli se on aloitettu ennen hakemuksen kirjauspäivää.

Säännöt ovat sääntöjä, vaikka voissa paistaisi.

2. Byrokratia vie aikaa, vaikka toisin toivoisi

Jo hakemusdokumentaation mudostaminen itsessään ottaa oman aikansa. Ja ilman käypäistä dokumentaatiota on täysin turha käynnistää hakuprosessia ja aiheuttaa ylimääräistä byrokraattista kitkaa. Vaikka itse oletkin todennäköisesti tottunut etenemään nopeasti, tekemään räväkkiä päätöksiä ja laukomaan intuitiivisesti avopaikan tullen, ei tukirahoitusta myöntävien tahojen toiminta mukaile omaasi.

Koska dokumentaatio vie oman aikansa, esittelyprosessi etenee tahdissaan ja päätökseen johtava polku kestää sen mitä se kestää, on viisasta käynnistää prosessi hyvissä ajoin ennen kuin rahoituspäätös tulisi olla pöydälläsi leimattuna.

Käytännössä hyvä nyrkkisääntö on, että nopeimmillaankin koko prosessi ottaa 1,5 kuukautta ja varsin normaalia on, että hommassa vierähtää kolme kuukautta.

3. ”Jos et ymmärrä, älä rahoita”

Halusi tai ei, toimii rahoitusmaailma yksinkertaisen idean ympärillä. On viisaampaa jättää positiivinen rahoituspäätös tekemättä kuin myöntää ja katua. Rahoittajan pöydälle tulee päivästä toiseen uusia hankeideoita. Hänen maailmassaan sinun hankkeesi on vain yksi monista ”erinomaisista” ideoista.

Tästä syystä tehtäväsi on esittää ideasi sellaisessa muodossa, johon on helppoa ja mahdollista tehdä positiivinen rahoituspäätös. Ensin on muotoiltava idea yksinkertaiseen ja helposti ymmärrettävään muotoon. Tämän jälkeen on tärkeää vakuuttaa, että idean kanssa ollaan tosissaan. Ja viimeisenä on esitettävä perustellut resurssit, jotka takaavat hankkeen läpivientikyvyn.

Mikäli esität jotakin kovin vaikeaselkoista, on hanke helppoa hylätä siitä yksinkertaisesta syystä, että idea ei ollut ymmärrettävä.

Halutessasi olemme apunasi

Näiden vinkkien kanssa olet väistänyt ainakin muutaman erittäin yleisen ansan matkallasi kohti positiivista rahoituspäätöstä.

Muista siis ottaa ensin selvää säännöistä ja toimia niiden sisällä. Tämän jälkeen varaa tarpeeksi aikaa, että prosessi on mahdollista viedä läpi ilman ylimääräistä kitkaa. Ja viimeisenä muotoile hankeideasi yksinkertaiseen ja perusteltuun muotoon.

Mikäli haluat tarkempia esimerkkejä eri rahoittajatahojen säännöstöistä, aikatauluista ja esitystavoista, niin ota rohkeasti yhteyttä.

Rahoitusterveisin,

Aki Pohjola

Suomen parasta osaamista julkiseen rahoitukseen

Eniten onnistuneita hakemuksia, edistynein softa ja happotestatut prosessit. Näillä eväillä autamme useampia kasvuyrityksiä onnistuneelle rahoituspolulle, kuin kukaan muu.