Olen työskennellyt noin vuoden ajan Grantsilla, ja olen nauttinut joka hetkestä!

Grants seilailee ketterästi kohti tavoitteitaan

Edellinen työpaikkani oli isossa organisaatiossa, laivassa, jonka suuntaa ei helpolla käännetä. Jos jokin toimintatapa oli päätetty, niin päätöstä ei pyörretty, vaan laiva puski eteenpäin tiettyä vauhtia, vaikka tietty toimintatapa olisi osoittautunut toimimattomaksi.

Grantsia voi kuvailla monin sanoin: Grants on nuori yritys, joka on vielä hiomaton timantti. Tämän timantin kulmat ovat vielä terävät. Grants on yrityksenä purjevene, joka ottaa helposti uuden suunnan ja jonka suuntaviivoja on helppo määritellä uudelleen, jos ja kun se katsotaan tarpeelliseksi.

Grantsilaisille ei ole muodostunut vanhan organisaation hiljaisia, kirjoittamattomia sääntöjä ja toimintatapoja, joita pitäisi noudattaa. Me olemme äänekkäitä ja luovia ja tuomme ajatuksemme kuuluvasti esille. Me mietimme yhdessä, miten meidän kannattaisi toimia, jotta toimisimme mahdollisimman asiakaslähtöisesti.

Asiakas on kaiken keskipiste

Toimenkuvaani kuuluu asiakkuudenhoito, jota kehitämme hurjalla vauhdilla ja toivottavasti asiakkaita parhaimmalla mahdollisella tavalla palvelevaksi. Otamme välillä isoja harppauksia asian suhteen eteenpäin, välillä tulemme pieniä askeleita taaksepäin ja taas näiden pienten kehittävien taaksepäin palaamisien jälkeen loikimme jättiloikkia eteenpäin.

Olen itse kokenut asiakassuhteen, jossa asiakas unohdetaan myynnin jälkeen, erittäin epämiellyttäväksi. Tämä koskee erityisesti puhelinliittymien myyjiä. Kun kauppa on saatu käteltyä, sinut unohdetaan täysin oman onnesi varaan. Kun määräaikainen sopimus on päättymässä, sinut otetaan tosissaan vasta, kun vaihdat liittymän toiselle palveluntarjoajalle.

Me Grantsilla kunnioitamme asiakkaita, kuuntelemme heidän toiveitaan ja yritämme auttaa heitä mahdollisimman tehokkaasti. Autamme asiakkaitamme kehittämään heidän toimintaansa uudelle tasolle. Projektoimme yhdessä tavoitteen, haemme sopivimmat rahoitukset ja autamme projektin rahoitusten kannalta välttämättömien välietappien saavuttamisessa. Olemme asiakkaidemme kanssa alusta loppuun saakka, emmekä jätä heitä yksin.

Kehitämme toimintaamme jatkuvasti, ja toivommekin palautetta, miten voisimme toimia tehokkaammin ja paremmin asiakkaan näkökulmasta katsottuna. Meidän purjeveneemme kääntyy nopeasti ja ottaa uuden suunnan helposti, jos sille on tarvetta.

Kirjoittaja Marika Kykyri työskentelee Grantsissa rahoitusasiantuntijana. Työssä häntä innostaa toimintatapojen kehittäminen sekä ihmisten kohtaaminen, ja vapaa-ajalla hän saa energiaa perheen parissa touhuilusta sekä crossfitistä.

Suomen parasta osaamista julkiseen rahoitukseen

Eniten onnistuneita hakemuksia, edistynein softa ja happotestatut prosessit. Näillä eväillä autamme useampia kasvuyrityksiä onnistuneelle rahoituspolulle, kuin kukaan muu.