fbpx

”Grantsin tuomalla avulla rahoitushankkeissa jäi aikaa keskittyä olennaiseen. Heidän tietämyksensä rahoitusta myöntävistä toimijoista helpotti myös omaa asioimista rahoittajan kanssa.”

Asiakas:

Ateljé Sotamaa

www.ateljesotamaa.net

Ateljé Sotamaa on arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto, joka on erikoistunut kokonaisvaltaisiin suunnitteluprojekteihin. Yrityksen erikoisosaamisena on ollut vuodesta 1992 lähtien uusimpien digitaalisen suunnittelun metodien hyödyntäminen suunnitteluprosessissa.

Tyypillisessä asiakasprojektissa Sotamaa suunnittelee asiakkaan strategiaa mukailevat kokonaistilaratkaisut. Suunnitteluprojektien yhteydessä syntyy kaupallisesti erittäin potentiaalisia ja jo ennalta asiakastestattuja tuote- ja konsepti-innovaatioita. Poikkeuksellista tästä tekee nimenomaan innovaatioiden mahdollisuus todelliseen käyttäjäpalautteeseen ennen merkittävämpää kaupallistamisponnistusta.

”Rahoituksen avulla näitä tuote- ja konsepti-innovaatioita pystytään suojaamaan ja edistämään kohti kaupallista menestystä”, yrityksen osakas ja Co-Principal Kivi Sotamaa kertoo.

Grantsin tuottamalla onnistuneella rahoituspolulla saatiin vauhditettua kansainvälistymistä erityisesti Ruotsin ja Kiinan markkinoille

Ajatusten muuttaminen valmiiksi hakemukseksi

Tarve rahoitushakuavulle syntyi, kun erityislaatuisten innovaatioiden jatkokaupallistaminen ajankohtaistui.

”Yrityksen merkittävä kaupallistamaton potentiaali haluttiin saada käyttöön rahoituksen avulla”, Sotamaa toteaa.

”Normaalin toiminnan puitteissa ei ole aikaa eikä resursseja tehdä itse. Asiantuntijoiden avulla yrittäjän ajatukset tavoitteista ja toimista saadaan muotoiltua valmiiksi hakemuksiksi. He myös osaavat kertoa oman näkemyksen tuotteen ja palvelun potentiaalista.”

Yhteistyö aloitettiin Business Finlandin tuotteiden tiimoilta, mutta myös muut instrumentit ovat osa suunnitelmaa.

Suositus yrityksille, jotka haluavat valjastaa resurssit oikeaan paikkaan tuomaan kasvua

”Grants tuotti asiantuntevalla otteella hankehakemukset ja homma eteni jouhevasti keskustelun avulla”, Sotamaa kiittää.

Suosituksen Sotamaa antoi yrityksille, joilla on paljon osaamista ja kaupallista potentiaalia mutta ei riittävästi resursseja rahoitushaun eteenpäin viemiseksi.

”Palvelu on toiminut erinomaisesti ja keskusteluyhteys on toiminut koko ajan hyvin.”

Parasta Grantsin toiminnassa Sotamaan mukaan oli se, että yhteys on saatu aina tarvittaessa ja rahoitushaku saatiin etenemään ilman byrokratiaa.


AsiakaskokemuksiaBlogiRahoitusoppaatYhteystiedot

Lataa maksuton PK-yrityksen rahoitusopas

Millaista julkisrahoitusta ja tukea PK-yrityksen kehittämiseen on olemassa? Tiesitkö, että esimerkiksi palvelumuotoiluun on mahdollista saada julkista tukirahoitusta? Kevyen tutkimuksemme mukaan 88 % yrityksistä ei tätä tiedä.