”Hakuprosessin aloittaminen voi kokemattomalle yrittäjälle olla hankalaa, kun ei tiedä mistä rahoitusta voidaan hakea ja mitä on mahdollista saada.”

Asiakas:

Pelimatkat Sports Travel Oy

www.pelimatkat.fi

”Ilman Grantsia olisi ollut mahdotonta alkaa selvitellä rahoituskiemuroita, kun meillä ei ollut kokemusta rahoituksen hakemisesta yhtään. Avaimet käteen -tyyppinen projekti oli meidän yrityksemme kannalta helppoa, ja oma aika säästyi varsinaiseen liiketoiminnan pyörittämiseen.”

Jyväskyläläinen räätälöityjen urheilumatkojen järjestäjä sai Grantsin rahoitusasiantuntijoiden avulla rahoitushakemuksensa läpi heti – täysimääräisenä.

Pelimatkat Sports Travel on vuonna 2005 perustettu, urheilumatkoihin erikoistunut matkatoimisto. Yritys järjestää mm. jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueille matkoja turnauksiin ja harjoitusleireille. Lisäksi he vievät yritysasiakkaita virkistysmatkoille esim. La Liga -otteluihin. Erityyppiset fanimatkat kuuluvat myös yrityksen tarjontaan. Liikevaihdosta tällä hetkellä noin kolmasosa tulee ulkomaisilta asiakkailta ja loput kotimaasta.

Rahoituksella resursseja kansainväliseen kasvuun

Markkina-alueet Suomen ulkopuolella kiinnostavat jyväskyläläistä kasvuyritystä, mutta niiden kartoittamiseen ei ole ollut resursseja. Pelimatkat Sports Travelin Jaakko Kemilän mukaan pk-yrityksen on vaikea ottaa edes ensimmäistä askelta rahoitusviidakossa.

”Meillä ei itsellä ole mitään kokemusta rahoituskiemuroista, joten oma aika säästyi varsinaiseen työntekoon, kun rahoitusasia annettiin osaavampiin käsiin. Olisi ollut hankala alkaa tekemään isoja selvityksiä – mistä voi hakea mitäkin rahoitusta ja millä perusteella”, Jaakko Kemilä kertoo.

”Olemme hyödyntäneet Grantsin osaamista aikaisemmin markkinointipuolella. Tästä yhteistyöstä yrityksellämme oli todella hyviä kokemuksia. Kun yritys ja sen palvelutarjonta olivat meille tuttuja, oli luonnollista pyytää apua myös rahoituspuolen asioihin”, Kemilä kertoo yhteistyön taustoista.

Sparraus kirkasti ajatukset

Rahoitusprojekti sujui Jaakko Kemilän mukaan kivuttomasti, matkailuyrittäjiä kuormittamatta.

”Jonkin verran käytettiin aikaa suunnitteluun, mutta siitä oli hyötyä omien ajatusten kirkastumiseen sen suhteen, mihin asioihin kannattaa panostaa kasvua hakiessa”, Kemilä kuvailee projektin alkua.

Suunnittelutyön ja sparrauksen tuloksena syntyneet tavoitteet kirjattiin hakemukseen, jolla haettiin rahoitusta yrityksen kansainväliseen kasvuun.

”Haemme kasvua maamme rajojen ulkopuolelta, johon paras instrumentti vaikutti olevan Tekesin Kiito-rahoitus. Kasvun kannalta esiin oli noussut kaksi päämarkkina-aluetta: etenkin jääkiekon osalta aukeamassa olevat Kiinan markkinat sekä Ruotsi, josta löytyy runsaasti potentiaalia”, yrittäjä Jaakko Kemilä valottaa rahoitushaun taustoja.

”Rahoitusta haettiin uusien kohdemarkkinoiden kartoittamiseen. Projektin aikana tuotetaan yritykselle kansainvälistymis- ja kasvustrategia, kattava markkinaselvitys Kiinan ja Ruotsin osalta sekä mahdollisten yhteistyökumppanien kartoitus”, Kemilä luettelee hankkeen tavoitteita.

Rahoitushakemus heti kerralla maaliin

”Grants suoriutui hankemuotoilusta erinomaisesti. Asiantuntevissa käsissä homma saatiin maaliin hienosti, vaikka itselle rahoituskanavat ja tukien hakuun liittyvät asiat kuulostivat heprealle. Projektin onnistumisesta kertoo sekin, että saatiin haettu tuki heti täysimääräisenä”, Jaakko Kemilä kertoo tyytyväisenä.

Pelimatkat Sports Travelin Kiito-rahoitushakemus meni kerralla läpi, ja yritykselle myönnettiin haettu 88 500 euron rahoitus täysimääräisenä vajaan kahden vuoden ajalle. Yrittäjä Jaakko Kemilä kertoo olevansa hyvin tyytyväinen Grantsin rahoituspalvelupakettiin.

”Voin suositella Grantsin rahoitusasiantuntijapalvelua lämpimästi kaikille julkisen rahoituksen tarpeessa oleville yrityksille. Hakuprosessin aloittaminen voi kokemattomalle yrittäjälle olla hankalaa, kun ei tiedä, mistä rahoitusta voidaan hakea ja mitä on mahdollista saada. Rahoituspalavereissa olemme saaneet Grantsin asiantuntijoilta tarpeellista sparrausta ja uusia näkökulmia omaan liiketoimintaan. Suurin etu Grantsin rahoitushakupalvelussa on, että se ei sido yrityksen päättäjiä rahoitushakemusten tekoon ja lappujen täyttämiseen”, Kemilä summaa kokemuksiaan.

Suomen parasta osaamista julkiseen rahoitukseen

Eniten onnistuneita hakemuksia, edistynein softa ja happotestatut prosessit. Näillä eväillä autamme useampia kasvuyrityksiä onnistuneelle rahoituspolulle, kuin kukaan muu.