”Alustavasti meillä oli hieman tietoa julkisesta rahoituksesta. Lähdimme kartoittamaan eri vaihtoehtoja, kuinka lähteä viemään asiaa eteenpäin, koska oma aika ei muun työn ohessa riitä aiheeseen perehtymiseen sen syvällisemmin”

Asiakas:

Rentop Oy

rentop.fi

Vahvaa kansainvälistä kasvua tekevä turkulainen Rentop Oy on Suomen suurin nostoalan henkilöstövuokraukseen, koulutukseen, suunnitteluun ja projektijohtamiseen erikoistunut yritys. Yrityksen visiona on kehittää nostoalaa turvallisuuden ja kannattavuuden näkökulmasta

Rentopin tavoitteena on olla vuoteen 2025 mennessä maailman suurin nostoalan operaattori. Yrityksen kilpailuetuna markkinoilla on ainutlaatuinen digitalisoitu palvelukonsepti, jota on mahdollista räätälöidä asiakkaan tarpeen mukaisesti.

Hakuprosessiin apua rahoitusasiantuntijalta

”Alustavasti meillä oli hieman tietoa julkisesta rahoituksesta. Lähdimme kartoittamaan eri vaihtoehtoja, kuinka lähteä viemään asiaa eteenpäin, koska oma aika ei muun työn ohessa riitä aiheeseen perehtymiseen sen syvällisemmin”, toimitusjohtaja Markku Lehkonen muistelee.

”Grants nousi vaihtoehdoista esille positiivisesti ja päätimme ottaa heihin yhteyttä.”

”Palvelun nopeus pääsi yllättämään positiivisesti. Ensimmäisen puhelun jälkeen oli hyvin nopeasti ensimmäinen versio sähköpostissa siitä, kuinka lähdetään toimimaan.”

”Grantsin kanssa yhteistyö on erittäin vaivatonta, koska viestintä on ollut heidän puoleltaan erinomaista. Myös Grantsin asiantuntijat ymmärsivät tilanteen, jos viestinnässämme heille päin oli hieman katkoja työn pyörittämisestä johtuvista syistä”, kertoo Lehkonen.

Yhteistyötä nyt ja tulevaisuudessa!

”Olen ollut äärimmäisen tyytyväinen yhteistyöhön, joka on parhaillaan käynnissä ja varmasti jatkuu myös tulevaisuudessa” Lehkonen tiivistää yhteistyön tulokset.

”Suosittelen palvelua kaikille yrittäjille. On mahdotonta rajata ketään pois, kenelle tällainen palvelu ei sopisi.”

”Jopa erityisesti niille yrittäjille, jotka ajattelevat tietävänsä julkisesta rahoituksesta. Tämä palvelu säästää yrittäjän aikaa, jotta voi keskittyä oman toiminnan pyörittämiseen”, lopettaa Lehkonen.


AsiakaskokemuksiaBlogiRahoitusoppaatYhteystiedot

Suomen parasta osaamista julkiseen rahoitukseen

Eniten onnistuneita hakemuksia, edistynein softa ja happotestatut prosessit. Näillä eväillä autamme useampia kasvuyrityksiä onnistuneelle rahoituspolulle, kuin kukaan muu.