Suomen Biovoima Oy on saanut merkittävää apua aktiivisiin kansainvälisen kasvun ponnisteluihin.

Asiakas:

Suomen Biovoima Oy
www.biovoima.fi

Grantsin tukemana cleantech- ja jätteenkäsittelyteknologian kaupallistamiseen keskittynyt Suomen Biovoima Oy on päässyt osaksi merkittäviä kansainvälistymishankkeita. Alkuvaiheessa yhtiö haki ja sai Tempo-projektin Kazakstanin, Ukrainan, Puolan ja Viron kohdemarkkinoiden selvittämiseksi. Toisessa vaiheessa yhtiö haki – ja Finnpartnership myönsi – liikekumppanuustuen Afrikan operaatioiden kehittämiseksi.

Suomalaista huipputason cleantech- ja jätteenkäsittelyosaamista

Suomen Biovoima Oy on cleantech- ja jätteenkäsittelyosaamisen kaupallistamiseen sekä kansainvälistämiseen erikoistunut asiantuntijayritys.

Yrityksen osaamisaloja ovat mm. biokaasu- ja biodiesellaitoksiin sekä muuhun ympäristöteknologiaan liittyvät liiketoimintasuunnitelmat ja kannattavuuslaskelmat. Lisäksi yhtiö tarjoaa tukipalveluita laitoskokokonaisuuksien liiketoimintakehityksen, luvitusten ja rahoitusratkaisuiden osalta.

Missiona on löytää keinoja, joiden avulla puhtaan ympäristön innovaatioista saadaan jalostettua entistä kannattavampaa liiketoimintaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Samalla työskennellään kestävän kehityksen sekä puhtaan ympäristön puolesta.

Kiireessä apua hankemuotoiluun ja dokumentaatioon

”Yhteistyötä on tehty jo useamman vuoden ajan äärimmäisen menestyksekkäästi. Ensimmäisessä vaiheessa haimme Tempo-rahoituksen ja toisessa vaiheessa Finnpartnershipin Liikekumppanuustuen”, kertoo Suomen Biovoiman toimitusjohtaja Eero Tilsala.

Yhteistyön tavoitteena oli säästää aikaa ja resursseja, joten yhteinen paperien pyörittely ja sparraaminen pidettiin minimissä ja kotiläksyt tehtiin omalla ajallaan.

”Voidaan sanoa, että apu tuli tarpeeseen erityisesti hankemuotoilun ja dokumentaation osa-alueilla. Meillä oli jo hirveä hönkä päällä kohti kohdemarkkinoita, joten aika oli kortilla. Saimme erinomaista apua hankekokonaisuuden suunnittelun, rajaamisen ja paketoimisen osa-alueilla sekä tietenkin ihan siinä puhtaassa suunnitelmien ja hakemusten kirjoitustyössä”, toteaa Tilsala.

Loppuun suositukset kollegoille

”Tämä rahoituskonsultointi on erinomainen palvelu yrittäjille ja johtajille, joiden keskittyminen on itse operaatioissa eikä niinkään paperityössä ja plänäilyssä. Tiivistäen voidaan sanoa, että suosittelen Grantsiä todellisille tekijöille – antaa konsulttien kirjoittaa”, päättää toimitusjohtaja Tilsala.

Suomen parasta osaamista julkiseen rahoitukseen

Eniten onnistuneita hakemuksia, edistynein softa ja happotestatut prosessit. Näillä eväillä autamme useampia kasvuyrityksiä onnistuneelle rahoituspolulle, kuin kukaan muu.