Wannado Marketing Oy on yritysten kansainvälistymiseen erikoistunut markkinoinnin yhtiö, joka toteuttaa perinteisten kasvua tukevien digitaalisen markkinoinnin palveluiden lisäksi asiakkailleen esimerkiksi kansainvälistymisstrategioita, markkinatutkimuksia sekä uusille markkinoille tähtäävää business landing -palvelua. 

Yrityksen toimitusjohtaja Kaisa Tervahauta avaa Wannado Marketingin toimintaa seuraavasti:

“Meidän intressinä on auttaa asiakkaita uusille markkinoille ja edistää sitä kautta myös vientiä sekä Suomen taloutta nousuun. Wannado erottuu muista markkinointitoimistoista vahvalla kansainvälistymiskulmalla. Meillä on esimerkiksi omat markkinatutkimus- ja call center -yksiköt, joita ei monelta perinteiseltä markkinointitoimistolta löydy.”

Yhteistyö Grantsin kanssa sai alkunsa Espanjan auringon alla

Wannadon perustajiin kuuluva Irina Viitala lähti aikanaan Suomesta miettien, että minne yritystoimintaa kannattaisi laajentaa. Ruotsin kylmät talvet eivät houkutelleet, joten Irina suuntasi ilmastoltaan lämpimämpään Espanjaan ja perusti sinne uutta liiketoimintaa. Espanjan Fuengirolassa oli samoilla ajatuksilla liikkeellä myös Grantsin Jari Hakanen.

Jari ja Irina kohtasivat huomaten, että molempia kiinnostaa auttaa kasvuyrityksiä kansainvälistymään, mikä johti Grantsin ja Wannadon yhteistyöhön. Kansainvälistymiseen on saatavilla monenlaista rahoitusta, ja rahoituskuviot laajasti tunteva kumppani täydentää Wannadon palveluita erinomaisesti.

Grantsin botti antaa tietoa julkisen rahoituksen hyödyntämisestä

Kaisa Tervahauta kertoo, että heillä on ollut verkkosivuillaan Grantsin GrantedAI Advanced -botti viime syksystä lähtien. Botti ohjaa Wannadon hinnastosivuilla olevia potentiaalisia asiakkaita tunnistamaan julkisen rahoituksen mahdollisuuksia, joita voisi hyödyntää kansainvälistymiseen tähtäävissä projekteissa.

“Botin kautta meille putkahtelee liideinä rahoituksesta kiinnostuneita yrityksiä, jotka kontaktoimme. Grantsin botti on meille liidinlähteenä hyvä, koska se antaa meidän asiakkaille tietoa tukirahan käyttömahdollisuuksista kansainvälistymisprojekteissa, joissa voidaan hyödyntää Wannadon palveluja

Kaisa Tervahauta

Wannadon kansainvälistymiseen pyrkivät asiakkaat ovat kiinnostuneita tukirahoitusmahdollisuuksista, ja Wannadon sivuilta löytyvä Grantsin botti antaa nopeastikin käsityksen saatavilla olevista mahdollisuuksista. Botti lähettää raportin paitsi rahoituksesta kiinnostuneelle, myös Wannadolle, jolloin Kaisan on helppo lähteä avaamaan keskustelua yhteistyöstä.

Kaisa Tervahauta


Grantsilta tukea ja sparrausta myös omiin rahoitusasioihin

Potentiaalisia asiakkaita rahoitusasioissa opastavan botin lisäksi Wannado Marketing saa Grantsilta hyvää tukea ja sparrausta myös yrityksensä omiin tukirahoitusmahdollisuuksiin. “Pysymme paremmin ajan tasalla rahoitusskenestä, kun Grantsin kaltainen hyvä kumppani on lähellä”, Tervahauta kiteyttää.

Yhteistyötä Grantsin kanssa tehdään koko ajan syvemmin. Yritysten ensimmäinen yhteinen rahoituswebinaari järjestettiin helmikuussa 2024 ja Grantsin tuore toimittajapalvelu on alkanut tuoda Wannadolle suoria tarjouspyyntöjä.

Liiketoimintaa kannattaa kehittää suhdanteista riippumatta

Kaisa Tervahauta suosittelee Grantsin palveluita etenkin sellaisille yrittäjille, joilla on halu kehittää terveellä pohjalla olevaa liiketoimintaansa, mutta tarvitsevat kehittämisen kustannuksiin rahoitusvipua.

“Myös laskusuhdanteessa pystyy tekemään kehitystoimenpiteitä, joiden vaikutus näkyy viimeistään taloustilanteen kääntyessä. Jos suhdanteiden takia on hiljaista, niin silloin kannattaa käyttää aikaa nimenomaan liiketoiminnan kehitykseen ja rahoitusten hakemiseen.”

Haluatko lisätietoa yrityksenne tukirahoitusmahdollisuuksista? Varaa maksuton asiantuntijakonsultointi.

Suomen parasta osaamista julkiseen rahoitukseen

Eniten onnistuneita hakemuksia, edistynein softa ja happotestatut prosessit. Näillä eväillä autamme useampia kasvuyrityksiä onnistuneelle rahoituspolulle, kuin kukaan muu.