Tietojemme mukaan Kustannustuen viidennen kierroksen esitysluonnos on saatu valmiiksi työ- ja elinkeinoministeriön toimesta. Viides kierros on rajattu aikaisempia kustannustukikierroksia tarkemmin kattamaan aloja, jotka ovat kärsineet eri viranomaismääräyksistä...
Kasvuyrityksen kassaa ja sen rahoitusasemaa kuvataan usein verenkierron kaltaiseksi elinehdoksi. Näinhän asia luonnollisesti onkin. Viisaasti ja oikea-aikaisesti rakennettu rahoituspolku pelastaa usein kasvuyhtiön epämukavilta, kivuliailta ja usein kalliilta...
REACT-EU-toimenpiteillä tuetaan alueiden elpymistä koronapandemiasta. Varoja myönnettiin lähes 255,4 miljoonaa euroa käytettäväksi käynnissä olevaan, Kestävää kasvua ja työtä 2014−2020, Suomen rakennerahasto-ohjelmaan.Rahoitus myönnetään yrityksille...
Viime kesänä ja talvella avoinna olleet Valtiokonttorin kustannustukihaut herättivät moninaisia kysymyksiä ja mielipiteitä. Toinen kierros oli jo hieman ensimmäistä parempi, kolmannesta povataan edellisiä parempia. Toivottavasti näin myös on. Perusajatuksena kuitenkin...
Ensimmäiset koronapandemiaan liittyvät tuet julkaistiin noin vuosi sitten. Tämän jälkeen meno on ollut aikamoista yritysrahoitusmarkkinassa. Rahaa on jaettu erilaisten instrumenttien kautta suojautumiseen ja uudistumiseen ennennäkemättömällä tahdilla. Merkittäviä...