Saimme eilen yllättävän tiedon, että Business Finlandin Innovaatiosetelin, Inton, Market Explorerin ja Tempon haku sulkeutuu tämän vuoden osalta jo ensi viikon sunnuntaina 8.10.2023. Business Finlandin tiedote asiasta löytyy TÄÄLTÄ.

Tuoreimman tiedon mukaan Business Finlandin Talent-rahoituksen sekä TK-lainan haut pysyvät edelleen auki.

Nyt sulkeutuvia rahoituksia voi hakea uudestaan aikaisintaan vuoden 2024 alussa. Vielä ei ole tietoa, pysyvätkö kyseiset rahoitusvaihtoehdot tauon jälkeen ennallaan, vai tuleeko tilalle jotain uutta. Rahoitusmaailmassa tukimuotojen eläminen on täysin mahdollista ja mikäli tukivaihtoehdot uusiutuvat, niin tilalle tulee uusia vaihtoehtoja, jotka mahdollistavat taas tuet monille kasvuyrityksille.

Kun tuet taas aukeavat, niihin tulee paljon hakemuksia lyhyellä aikavälillä, jolloin hyvän hakemuksen luomisen tärkeys korostuu. Tästäkin syystä rahoituksen suunnittelun tulisi kuulua loppuvuoden ja ensi vuoden alkupuoliskon aikana kasvuyritysten suunnitelmiin


Tukirahoitusvaihtoehdot loppuvuodelle 2023


Jos suunnitelmasi menivät uusiksi loppuvuoden rahoituskuvioiden osalta, niin ajattelimme hieman auttaa avoinna olevien mahdollisuuksien kartoittamisessa. Alla aluekohtainen lista loppuvuodelle 2023 avoinna olevista kotimaisista rahoitusvaihtoehdoista sekä niiden päättymispäivistä, jotta osaisitte hyödyntää alueellanne tarjolla olevat ajankohtaiset mahdollisuudet.

Etelä-Suomi

Business Finland:

  • TK-laina ja Talent-rahoitus

ELY-keskus:

  • Yrityksen kehittämisavustuksen (EAKR) haku Päijät-Häme avoinna 31.10. asti
  • Yrityksen kehittämisavustuksen (EAKR) haku Kanta-Häme avoinna 31.10. asti
  • Yrityksen kehittämisavustuksen (JTF) haku Etelä-Karjala ja Kymenlaakso 31.12. asti
  • Maaseudun yritystuet

Itä-Suomi

Business Finland:

  • TK-laina ja Talent-rahoitus

ELY-keskus:

  • Yrityksen kehittämisavustuksen (EAKR) haku Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo avoinna 31.12. asti
  • Yrityksen kehittämisavustuksen (JTF) haku Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo avoinna 31.12. asti
  • Maaseudun yritystuet

Länsi-Suomi

Business Finland:

  • TK-laina ja Talent-rahoitus

ELY-keskus:

  • Yrityksen kehittämisavustuksen (EAKR) haku Satakunta, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Keski-Suomi avoinna 31.12. asti
    Yrityksen kehittämisavustuksen (EAKR) haku Etelä-Pohjanmaa avoinna 31.10. asti
  • Yrityksen kehittämisavustuksen (JTF) haku Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pirkanmaa (valituissa kunnissa), Keski-Suomi ja Satakunta avoinna 31.12. asti
  • Maaseudun yritystuet

Pohjois-Suomi

Business Finland:

  • TK-laina ja Talent-rahoitus

ELY-keskus:

  •  Yrityksen kehittämisavustuksen (JTF) haku Pohjois-Pohjanmaa, Lappi ja Kainuu avoinna 31.12. asti
  • Yrityksen kehittämisavustuksen (EAKR) haku Kainuu avoinna 31.12. asti
  • Maaseudun yritystuet

Jos haluat lisätietoa yrityksenne edellytyksistä hyödyntää saatavilla olevia rahoitusvaihtoehtoja, niin varaa keskusteluaika asiantuntijamme kanssa TÄÄLTÄ >>

Suomen parasta osaamista julkiseen rahoitukseen

Eniten onnistuneita hakemuksia, edistynein softa ja happotestatut prosessit. Näillä eväillä autamme useampia kasvuyrityksiä onnistuneelle rahoituspolulle, kuin kukaan muu.