Toimittajapalvelumme avulla hoidat julkiseen kasvurahoituksen liittyvän kilpailutuksen, hankintojen dokumentoinnin, sopimisen ja raportoinnin yksityiskohdat kuntoon helpommin kuin koskaan.  

Pienhankinnan virallinen kilpailutus

Yritykset, jotka hakevat julkista tukea kehityshankkeisiinsa, saattavat yllättäen huomata muuttuvansa hankintayksiköksi, mikäli julkisen tuen osuus hankinnasta ylittää 50 prosenttia. Näissä tapauksissa myös pienhankinnat (arvo alle 60 000 euroa) tulee kilpailuttaa ja eri toimijoilta tulee kerätä vähintään kolme tarjousta, joista sitten valitaan hankkeen kannalta sopivin – tai mielellään “kokonaistaloudellisesti edullisin”.

Hankintojen dokumentointi 

Vaikka kyseessä ei olisikaan niin sanottu virallinen hankintayksikkö, niin on tärkeää huomata, että hankintaprosessin dokumentointi on pakollista. Kaikki hankintaan liittyvät asiakirjat, kuten tarjouspyynnöt, sähköpostiviestit, tositteet, tarjoukset, tilausvahvistukset ja hankintasopimukset, tulee säilyttää hankkeen loppuraportointiin asti. Osana toimittajapalvelua tuotamme hankintadokumentaation, jonka avulla on helppo osoittaa kilpailutuksen sekä sopimisen menneen ohjeistusten mukaisesti. 

Purkulauseke 

Toimittajapalvelussa huolehdimme tarjouspyyntöjen kautta sopimuksiin purkulausekkeen, joka ehkäisee hakemiseen, raportointiin ja maksatukseen liittyviä ongelmia. Purkulausekkeella yrityksenne varmistaa, että sopimusta ei synny, jos rahoitusta ei myönnetä. Näin ei synny tilannetta, jossa kuluja perittäisiin takaisin virheellisen sopimisen seurauksena. 

Tarjoukset ja rahoitushakemus yhteensopivia 

Rahoittajan näkökulmasta on tärkeää, että julkista rahaa käytetään siihen mihin sitä on myönnetty. Toimittajapalvelussa huolehdimme tästä tuottamalla tarjouspyynnöt rahoitushakemuksen tehtävien perusteella tai tarkastamme näiden kahden olevan yhteensopivia. Jos tarjouksesta voi saada sen kuvan, että rahaa käytetään rahoituksen sääntöjen vastaisesti, niin tarkastuksessa jo maksettuja tukia joutuu tilittämään takaisin. 

Laadukkaat toimijat

Grantsin toimittajapalvelussa on kymmeniä toimittajia, joilla on jo kokemusta julkiseen rahoitukseen liittyvien kasvuhankkeiden toteutuksesta. Tämä kokemus (ja toivottavasti myös Grantsin jakamat opit) tekevät yhteistyötä sujuvaa. Aina, kun näiltä toimijoilta pyytää ehdotusta, niin saa omalle kasvupolulle arvokkaita ajatuksia. 

Kysymyksiä, joita joskus kysytään, mutta pitäisi kysyä useamminkin:

  1. Meillä on jo tuttu toimittaja valmiina. Miksi kilpailuttaisin? 
    Jotta varmistat hankinnan dokumentoinnin, sopimusten oikeellisuuden, saat hyviä ideoita muilta toimijoilta ja varmistat jatkavasi tulevaan parhaan kumppanin kanssa. 
  1. Luulin, että vain yli 60 000€ hankinnat pitää kilpailuttaa? 
    Hankintayksikön tulee kilpailuttaa yli 60 000€ hankinnat Hilman kautta, mutta myös pienempiä hankintoja koskee pienhankinnan säädökset.  
  1. Milloin tuen osuus on yli 50% eli muodostuu hankintayksikkö? 
    Esimerkiksi Business Finlandin Innovaatioseteli, Tempo, Nuoret Innovatiiviset Yritykset ja Finnpartnershipin liikekumppanuustuki ovat yli 50 prosenttisesti tuettuja. 
  1. Voidaanko tukia periä takaisin? 
    Kyllä. Tukien hakemisesta puhutaan paljon enemmän kuin projektien toteutuksesta, raportoinnista ja tarkastuksista. Huolehdimme osaltamme pieniä yksityiskohtia kuntoon, jotta takaisin maksuja ei tulisi. 

Suomen parasta osaamista julkiseen rahoitukseen

Eniten onnistuneita hakemuksia, edistynein softa ja happotestatut prosessit. Näillä eväillä autamme useampia kasvuyrityksiä onnistuneelle rahoituspolulle, kuin kukaan muu.